« Takaisin

Juakse ko hullu! ensi-iltaan 6.2.16

Kevään odotettu ensi-ilta tuo lavalle stompin tahtiin sykkivän perhekuvauksen.

Hassu tyttö ei jaksa istua kirkon penkissä. Hassulla tytöllä on ihkaelävä supersankari kaverinaan. Ihmelapsi-supertyttö Saara on kuusivuotias urheilijalupaus, josta leivotaan 3000 metrin aitajuoksijaa. Saaran valmentaja on morsianta etsivä Kosti-setä. Hän on teroittanut tytölle, että juoksemisessa on tärkeää oppia kestämään kipua ja hengittää oikein – tai ainakin hengittää.

Härmän perhe on melkoinen paketti. Äiti odottaa lasta, mutta laulaja-isi ei saa käynnistettyä talon rakentamista. Syksy lähestyy ja perhe asuu yhä teltassa. Kylän pappi on epätoivoisesti rakastunut Saaran kohelo-äitiin. Saara kokee vastuuta perheen koossapysymisestä. Se on lapselle aivan liikaa. Silloin täytyy rakkaan Aino –mummon nousta arkusta omissa hautajaisissaan ja ottaa ohjat käsiinsä.

Juakse ko hullu! on hurmiollinen tragikomedia. Se on taianomainen sekoitus realismia, runollisuutta ja mustaa huumoria. Kuin kirsikkana kakussa on näytelmän kieli. Se on kirjoitettu savolaisen korvassa mielenkiintoisesti soivalla murteella, joka on kotoisin Varsinais-Suomesta.

Lisäksi näytelmässä soi kaikki mahdollinen. Hannu Porkka on suunnitellut, opettanut ja ohjannut näytelmässä kuultavat stomp –rytmit. Paavilainen ja Porkka ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2004 lähtien. Niin rytmiikan opetuksen kuin produktioiden tiimoilta. Lauluihin musiikin on säveltänyt Kari Suhonen.

Kai Paavilaisen vierailuohjaus   
Haukivuorella syntynyt Kai Paavilainen on ollut iso tekijä pohjoiskarjalaisessa teatterielämässä jo 27 vuotta. 10 vuotta Joensuun kaupunginteatterissa ja sen jälkeen Teatteri Väkivahvassa. Yhdessä vaimonsa Tiina Markkasen kanssa Paavilainen vastasi Pohjois-Karjalan opistossa Teatteri Väkivahvan näyttelijäntyön koulutuksesta toistakymmentä vuotta. Tärkeimpinä ohjauksinaan Paavilainen pitää Väkivahvan suuria kesätuotantoja Täällä Pohjantähden alla ja Seitsemän veljestä. Viimeiset kaksi vuotta hän on ollut vierailijana Joensuun kaupunginteatterissa.

Varkauden Teatteri on Paavilaiselle tuttu entuudestaan. Hän oli näytäntövuoden 88–89 näyttelijänä teatterissa. Työskentelyä Varkauden Teatterissa Paavilainen kuvaa antoisaksi. ”Olen nauttinut täysin siemauksin. On ollut helppo tulla taloon, jossa vallitsee tällainen yhdessä tekemisen henki. Koko talossa on sellainen kotoinen leima – johtuneeko siitä, että talo on täynnä lupsakoita savolaisia!”

Juakse ko hullu! –näytelmän on kirjoittanut Marjo Niemi. Lavastus on Kai Paavilaisen ja puvustus Taina Peltomäen. Äänet ovat Jussi Heiskasen, valot Marko Etelärinteen. Lavastuksen toteutuksesta vastaavat Mikko Kosunen ja Sami Härkönen.
Näytelmän arvioitu kesto on 2 tuntia sisältäen 20 minuutin väliajan.
Kantaesitys oli Jyväskylän Kaupunginteatterissa 20.11.2004. Oikeuksia valvoo Näytelmäkulma Oy.

Lisätietoja: ohjaaja Kai Paavilainen, puh. 040 147 6437 tai kai.paavilainen@gmail.com

Valokuvia löydätte osoitteesta www.varkaudenteatteri .fi ja sieltä Media ja Kuvapankki
Kuvat: Varkauden Teatteri/Sini Tullila

Liput: 19-22 €. Myynti Varkauden Teatterin lippumyymälä, puh. 044 364  8830 osoitteessa Laivalinnankatu 29, 78200 Varkaus. Liput ovat myynnissä myös Lippupalvelussa.


ROOLIT

Saara Härmä,............................ Maija Yrjölä
6-vuotias urheilijalupaus

Maria Härmä,........................... Annikka Kaistinen
äiti

Usko Härmä,............................. Ville-Veikko Valtanen
isä

Kosti Härmä,............................ Markku Ryytty
setä ja valmentaja

Aino Härmä,............................. Leena Liimatainen
mummo, Uskon ja Kostin äiti

Tapio Viherniitty,.................... Jukka-Pekka Löhönen
pappi

Rampo Sallone,......................... Marja Sundgrén
sankari

Pappa,…………………………Marja Sundgrén
Ainon edesmennyt mies

Tarjoilija,………………………Marja Sundgrén